AURORA-hanke

TIEDOTE 18.6.2020

 

Essoten alueella käynnistynyt päihteettömään vauva-arkeen ohjaava Aurora-hanke

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän (Essoten) alueella käynnistynyt Aurora-hanke tukee lasta odottavia tai juuri lapsen saaneita äitejä, jotka käyttävät päihteitä ja tarvitsevat apua raitistumiseen. Aurora-hankkeessa kohtaavat monialainen ammattitaito sekä julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö.

Monipuolista apua matalalla kynnyksellä

Äiti-vauva -parit tapaavat ryhmänä vuoden ajan noin 45 kertaa. Raitistumisessa ovat apuna päihde- ja sosiaalityön ammattilaiset, tukihenkilöt ja kokemusasiantuntijat. Kokemusasiantuntijat on koulutettu aiemmissa vastaavanlaisissa ryhmissä raitistuneista äideistä.

Hankkeessa päihteiden tilalle etsitään muita keinoja hallita arkea ja säädellä tunteita. Tapaamisissa työstetään vanhemmuuteen ja itsestä huolehtimiseen liittyviä teemoja vaihtelevilla menetelmillä. Äidit asettavat itselleen tavoitteet, joiden saavuttamista mitataan hankkeen puolivälissä ja lopussa. Pieni ryhmäkoko madaltaa kynnystä hakea apua ja varmistaa, että jokainen osallistuja tulee nähdyksi ja kuulluksi. Tukihenkilöiden ja kokemusasiantuntijoiden apua saa vielä ryhmätapaamisten päättymisten jälkeenkin.

Hanketta rahoittaa sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA, ja käytännön toteutuksesta vastaa Suomen Valkonauhalitto – Förbundet Vita Bandet i Finland ry yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa. Hankkeen ryhmätoiminnan on tarkoitus käynnistyä syksyllä 2020. Ryhmästä kiinnostuneita kehotetaan ottamaan yhteyttä järjestäjiin.

AURORA-hankkeeseen voi tutustua alla olevista linkeistä avautuvien videoiden avulla:

Video 1: https://youtu.be/IBX46iDpzP8

Video 2: https://youtu.be/_xpYSkvVP9M

Video 3:https://www.youtube.com/watch?v=-xtD4nCs5gU

Lisätietoja antavat:

Irja Eskelinen/Suomen Valkonauhaliitto 044 587 44 52

Perhevalmentaja Susanna Sillanpää/Tukipolku Ky 044 252 75 12, susanna [dot] sillanpaa [a] tukipolku [dot] fi

Eija Himanen/Puhumisen paikka 050 579 29 18, eija [dot] himanen [a] puhumisenpaikka [dot] fi

 

TIEDOTE HELMIKUUSSA 2020

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) rahoittama AURORA-hanke  Mikkelin seudulla

Lasta odottavilla tai alle 2-vuotiaiden lasten päihteitä käyttävillä äideillä on mahdollisuus vanhemmuuden ja päihteettömyyden tukeen huhtikuussa 2020 Mikkelissä aloittavassa, kerran viikossa kokoontuvassa AURORA-ryhmässä. Tavoitteena on turvallisen kiintymyssuhteen rakentuminen äidin ja vauvan välille, arjen rutiineiden vahvistuminen sekä mahdollisen ylisukupolvisen vanhemmuuden puutteen katkaiseminen. Ryhmää ohjaa kaksi ammatillista asiantuntijaa ja vertaistukea tarjoava koulutettu kokemusasiantuntija. Ryhmän jälkeen kokemusasiantuntija voi jatkaa äitien tukihenkilönä. Ryhmä on osallistujille maksuton. Jokaisessa ryhmäkokoontumisessa käsitellään jotakin keskeistä vauvan kanssa elämiseen liittyvää teemaa sekä tarjotaan äideille lounas ja kahvi.

Äidin päihteiden käyttö on merkittävä riskitekijä lapsen turvalliselle kiintymyssuhteelle, koska se vaikuttaa lapsen hoitoon hidastaen vauvan tarpeisiin vastaamista, tekee siitä huonosti ennustettavaa tai välinpitämätöntä. Jos vanhemmalla itsellään ei ole kokemusta turvallisesta kiintymyksestä omassa lapsuudessaan, häneltä puuttuu myös kokemuksellinen lähtökohta vauvan turvallisen kiintymyksen rakentamiseksi.

Raskaus ja lapsen syntymä ovat päihteitä käyttävälle äidille mahdollisuus muuttaa elämänsä suuntaa, jos hänellä on riittävän hyvä tuki vanhemmuuteen ja päihteettömyyteen.

Hanketta hallinnoi STEAn rahoituksen hakenut Suomen Valkonauhaliitto. Liiton jäsenyhdistyksen Mikkelin Valkonauhan vapaaehtoiset osallistuvat hankkeeseen esimerkiksi kutomalla ryhmän äideille ja vauvoille villasukkia ja tarjoamalla näin "symbolista lisäsyliä". AURORA-ryhmä toimii yhteistyössä Essoten lastenpsykiatrian pikkulapsityöryhmän ja HALSO-vastaanoton kanssa. Toteutuksesta vastaavat Susanna Sillanpää/Tukipolky ky ja Eija Himanen/Puhumisen paikka. Ryhmän kokoontumisissa on mukana myös koulutettu kokemusasiantuntija.

 

Lisätietoja antavat:
Susanna Sillanpää susanna [dot] sillanpaa [a] tukipolku [dot] fi, puh. 044 2527512
Eija Himanen eija [dot] himanen [a] puhumisenpaikka [dot] fi, puh. 050 5792918
Irja Eskelinen irja [dot] eskelinen [a] suomenvalkonauhaliitto [dot] fi, puh. 044 587 44 52 

 

 AURORA