Frances Elisabeth Willard

Willardille tyypillistä oli, että hän pystyi aina säilyttämään lähellään uskollisia tukijoita. Alun tälle antoi hyvä suhde sisareen ja äitiin. Sisar kuoli 1862 tuberkuloosiin. Sisarestaan Willard kirjoitti kirjan "Nineteen Beautiful Years" ja se julkaistiin ystävien taloudellisen tuen turvin. Mary-äiti eli vuoteen 1892. Äidin opetus tyttärelleen oli: astu jokaisesta ovesta!

Sosiologi Henry May käytti tutkimuksessaan 1949 typologiaa, jossa hän kuvasi kristillisyyden tyyppejä. Hänen mukaansa 1800-luvulla oli nähtävissä konservatiivista, radikaalia ja progressiivista kristillisyyttä. Konservatiivisesti suuntautuneet hyväksyivät olemassa olevat talouden rakenteet ja pyrkivät korjaamaan lähinnä seurauksia. Radikaalisti suuntautuneet näkivät tehtäväkseen uuden sosiaalisen järjestelmän luomisen ja syihin puuttumisen. Progressiivisesti suuntautuneet tukivat ihmisiä taistelussa rakenteita vastaan mutta eivät hyväksyneet taistelua, joka synnyttäisi konflikteja. Valkonauhajärjestössä olivat edustettuina kaikki kolme ajattelutapaa.

Frances Elisabeth Willardin puheenjohtajakaudella (1879-98) valkonauhaliikkeestä kehittyi laajin naisjärjestö Yhdysvalloissa ja koko maailmassa. Willard toimi sekä Amerikan Valkonauhan että 1891 perustetun Valkonauhan maailmanliiton puheenjohtajana. Willardin käsitys oli, että "vallankumous ei koskaan liiku taaksepäin". Hän saikin aikansa konservatiivit tehokkaaseen yhteisrintamaan taisteluun raittiuden, naisten äänioikeuden ja työläisten oikeuksien puolesta.

Oleskellessaan Englannissa Willard löysi uusia näköaloja. Hän liittyi Fabian Societyyn, joka oli 1884 perustettu brittiläinen älymystön maltillinen sosialistinen yhdistys. Willard toi uuden viiteryhmänsä rohkeasti esiin Valkonauhassa ja kirjoitti puheenjohtajan vuosipuheenvuorossaan, että köyhyys oli yhtä paljon päihdeongelman syy kuin seuraus. Hän alkoi lähestyä Somersetin linjaa, että kieltolaki on tehoton ase juoppoutta vastaan ja että ainoastaan taloudellisten rakenteiden muuttaminen ja koulutus voivat auttaa. Willard oli myös sitä mieltä, että täysraittiuteen sitoutumattomuus ei olisi este toimia valkonauhaliikkeessä. Nämä kevyemmin sitoutuneet naiset hyväksyttäisiin kannattaviksi jäseniksi, jotka saisivat vastineeksi maksamastaan jäsenmaksusta kuukausikirjeen.

Willardista luotiin hänen kuolemansa jälkeen kipsinen pyhimys, jonka mukaan nimettiin kouluja, sairaaloita, puistoja, teitä, mutta Willardin syvin sisin, aina uutta hakeva, laajeneva, idearikas, joskus levotonkin mieli kiellettiin. Gamaliel Bradford kirjoitti 1919: ”Willard todellakin toivoi, että ihmiset jättäisivät alkoholin käytön. Hän itse eli elämäänsä hurjalla kiihkolla tehden hyvää. Sen kiihkon rinnalla kaikki muut piristeet ovat kalpeita ja vetisiä. Hän ei ollut eläessään enempää marttyyri kuin pyhimys ja taivas tietää kuinka hän oli sinut itsensä kanssa ja nautti elämästään.”

Suomen valkonauhaliikkeen historiallinen katsaus

Kansainvälinen Valkonauhaliike World´s Woman´s Christian Temperance Union tuli maahamme vuonna 1896. Tuolloin perustettiin Turkuun maamme ensimmäinen valkonauhayhdistys. Keskeisiä alkuajan vaikuttajia olivat tanskalainen valkonauhalähettiläs Elisabeth Selmer ja suomalainen naisasianainen Alli Trygg-Helenius. Suomen Valkonauhaliitto perustettiin vuonna 1905. Liiton tunnukseksi otettiin Jumalalle, kodille ja isänmaalle ja tunnusmerkiksi emalista valmistettu valkoinen nauharuusuke. Liiton toimintaa teki tunnetuksi liiton ensimmäinen matkasihteeri Maria Stenroth, ja paikallisyhdistyksiä perustettiin nopeassa tahdissa eri puolille maata.

Alkuvuosien keskeiset työmuodot olivat siveellisyystyö ja raittiustyö. Siveellisyystyö käsitti ns. rautatielähetyksen, toiminnan nuorison parissa ja prostituoitujen auttamisen. Rautatielähetystä tehtiin erityisesti Helsingissä ja Turussa. Työmuotoon liittyivät Valkonauhakodit ja paikanvälitystoimistot. Kaupunkiin työtä etsimään tulleet tytöt saivat Valkonauhakodeissa yösijan ja valkonauhalaiset auttoivat työpaikan etsinnässä. Prostituoituja tai muuten elämässä vaikeuksiin joutuneita naisia varten perustettiin mm. Emmauskoti Helsingin alueelle ja turvakoteja sekä yömajoja eri puolille maata. Myös tyttö- ja poikakoteja perustettiin. Nuorisotyötä varten luotiin nuorisokerhotoiminta. Naispoliiseja koulutettiin ja varsin pian saatiinkin maamme suurimpiin kaupunkeihin naispoliisit. Liitto harjoitti vilkasta julkaisu- ja esitelmätoimintaa. Valkonauha-lehteä on julkaistu vuodesta 1909 alkaen.

Suomen Valkonauhaliitto liittyi vuonna 1920 Valkonauhan Maailmanliiton jäseneksi. Maailmanliitto toimii kaikissa maanosissa ja siihen kuuluu noin 25.000 jäsentä eri puolilla maailmaa. Myös Pohjoismaiden ja Baltian Valkonauha- järjestöjen kanssa tehtiin aktiivisesti yhteistyötä.

Suomen Valkonauhaliitto ankkuroitui varsin pian suomalaisen yhteiskunnan järjestökenttään. Toiminta-avustuksia haettiin ja saatiin sekä luterilaiselta kirkolta että Sosiaaliministeriöltä. Muiden kristillisten järjestöjen ja sosiaalista ja raittiustyötä tekevien järjestöjen kanssa on oltu alusta saakka tiiviissä yhteistyössä.

Liittoon kuuluu yhdeksän paikallisyhdistystä ja lisäksi henkilöjäseniä. Tämän hetken keskeisiä työmuotoja ovat Valkonauhakodin ylläpitäminen Helsingissä. Valkonauhakoti on savuton ja päihteetön opiskelijakoti naisopiskelijoille. Lisäksi Helsingissä toimii naisten huoltokoti, Liisankoti. Sitä ylläpitää Suur-Helsingin Valkonauha. Vankityötä tehdään erityisesti Hämeenlinnan naisvankilan äiti - lapsi -osastolla sekä Oulun lääninvankilassa. Nuorison neuvonta-asema Helsingissä palvelee alle 35-vuotiaita nuoria. Asemalla työskentelee noin 20 mielenterveysalan ammattilaista, pääasiassa psykologeja ja teologeja. Perheterapiatyötä tehdään pääkaupunkiseudulla. Puhelinpalvelutoiminta alkoholiongelmaisille, heidän omaisilleen ja läheisilleen toimii Helsingissä kahtena arki-iltana viikossa Suur-Helsingin Valkonauhan toimintana. Katulähetystyötä tehdään eri puolilla maata. Merkittävän osan liiton toiminnasta muodostaa monimuotoinen kurssi-, projekti- sekä pienryhmätoiminta.

Liiton toiminnan pääasiallisin rahoitus saadaan raha-automaattivaroista, Sosiaali- ja terveysministeriöltä, Helsingin kaupungilta sekä Kirkkohallitukselta. Näiden lisäksi merkittäviä tulolähteitä ovat mm. yksittäisten seurakuntien lahjoitukset sekä Opetusministeriön ja muiden eri säätiöiden ja rahastojen avustukset.

Valkonauhaliikettä ei ole turhaan sanottu Järjestäytyneeksi äidinrakkaudeksi. Sen piirissä ovat alkaneet monet sellaiset työmuodot, jotka ovat syntyneet vastaukseksi yhteiskunnassa vallinneisiin kipeisiin ongelmiin. Suomen Valkonauhaliiton 100 vuotta jatkuneen toiminnan aikana on nähtävissä, että toiminta on ollut vireintä ja innovatiivisinta juuri yhteiskunnallisina muutosaikoina. Toiminta alkoi Suurlakon murroksessa ja jatkui läpi 1920-luvun laman ja 1930- ja 1940 luvun sotavuosien. Yhteiskunnallinen vaurastuminen toi uusia toiminnallisia haasteita. Maalta kaupunkiin muuttaville tytöille tarvittiin asuntoja. Alkoholin- ja huumeiden käytön lisääntyminen herätti perustamaan Nuorison neuvonta-aseman ja aloittamaan tukihenkilökurssitoiminnan. Useimmat 1960-luvulla alkaneet työmuodot ovat edelleen tarkoituksenmukaisia.

Suomen Valkonauhaliiton työkenttä tuntuu pikemminkin olevan laajenemassa kuin kaventumassa. Saamme lisäksi lähteä siitä, että ne uudistuksen lähteet, jotka voivat vahvistaa järjestömme identiteettiä ja samalla antaa rohkeutta kaikille työn piirissä oleville, ovat jo läsnä omassa perinteessämme. Valkonauhatyön perusta on edelleen: "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille".